NUKKELIINIT♥

 Nimi: Mona

Malli: Pullip Nanette

Luonne: 
Mona on luonteeltaan kiltti ja rohkea. Hän rakastaa retkeilyä/patikointia luonnossa. Mona on käsistään myös taitava ja hän tekee mitä hienoimpia käsitöitä. Joskus hän on hieman ylivilkas ja temppuilee siellä sun täällä. Monan ruuanlaittotaidot ovat sitten ihan omaa luokkaansa...huonolla tavalla, sillä jopa ohukaiset palavat pohjaan tytön häärätessä muita touhuja. Hän ratsasti pienempänä hevosilla, mutta se harrastus jäi sikseen hänen vanhempiensa kuoltua, mutta silti hänen ratsastustaitonsa on pysynyt yllä aika hyvin.

Pitää: teestä, hevosista, luonnosta, akrobatiasta

Pelkää: painajaisia, isoja lintuja, että joku muu hänen läheisistä kuolisi

Hieman menneisyyttä:
 Monan ollessaan vasta pieni, hänen vanhmpansa kuolivat lento-onnetomuudessa. Siitä lähtien hänen tätinsä on huolehtinut Monasta. Kaikki meni hyvin, vaikka Mona surikin vanhempiaan. Hän innostui jossain vaiheessa käsitöistä ja alkoi etsiä ohjeita. He tätinsä kanssa asuivat pienessä lempeässä kylässä metsän keskellä, jossa kaikki tunsivat toisensa. Vuosien päästä he muuttivat isoon kaupunkiin, jossa riitti meteliä. Mona meni isoon kouluunkin, joka oli ihan erilainen, kuin se mitä kotiopetus oli ollut. Koulussa Mona tapasi parhaan kaverinsa Kallikin. Siitä lähti hänen elämänsä isoin muutos. 


....................................................................


 
 Nimi: Kallik

Malli: Pullip Alice Du Jardin mint.

Luonne: 
Kallik on luonteeltaan hieman jääräpää, mutta varsin fiksu. Hän on uusia ihmisiä kohtaan hieman piikittelevä, mutta kun Kallikiin kunnolla tutustuu, niin hänestä kuoriutuu mukava tyttö. Kallik pitää korkeista paikoista, mutta ei ahtaista. Kallik inhoaa pieniä lapsia ja häneltä menee heti hermot, jos lapsi kiukuttelee yms.
Kallik pitää enimmäkseen rauhallisista paikoista, mutta opiskelee kaupungissa opintojen vuoksi.


Pitää: korkeista paikoista, talvesta, kavereistaan

Pelkää: ahtaita paikkoja

Hieman menneisyyttä:
 Kallikin vanhemmat olivat rikkaita ja hyvin koulutettuja. Hän oli pienenä hillitty lapsi. Hän leikki yleensä yksin omassa huoneessaan. Ajan kuluessa Kallik lähti opiskelemaan ja ystävystyi Monaan...
(lisää tulee myöhemmin)



....................................................................



 Nimi: Lusa

Malli: Yeolume Podo

Luonne: 
Lusaa voisi kuvailla iloiseksi, hieman vaisuksi/ujoksi ja kekseliääksi lapseksi. Hän keksii lähes aina ratkaisut asioihin. Hän hyppelee paljon ja leikkii. Hänen lempilelunsa on keltainen alpakka pehmolelu...
(lisää tulee myöhemmin)


Pitää: puissa kiipeilystä, uimisesta, tanssimisesta, talvesta, kesästä, leluista

Pelkää: teräaseita, susia, kuolemista

Hieman menneisyyttä:
Lusa eli rakastavaisessa ja suojelevaisessa perheessä, missä kaikki oli hyvin. Hän oli perheen ainoa lapsi, mutta toivoi aina sisarta hänen kaverikseen. Sitten Lusan isä sairastui ja kuoli vuoden päästä pois. Lusa suri kamalasti isäänsä ja kävi joka päivä äitinsä kanssa katsomassa isänsä hautaa. Lusan äiti ehdotti hänelle jotain harrastusta, että hänen ajatuksensa menisivät hieman pois isän kuolemasta. Lusa aloitti karaten. Hän tykkäsi itsepuolustuslajeista, mutta pelkäsi teräaseita.



....................................................................


Muuta:

Kuva tulossa

 Nimi: Omelet

Malli: Little Dal Taurus



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti